Korviini on kantautunut tieto, että Salon Tupurin päiväkodissa on kokeiltu uutta, ”kannustavaa” hoitokäytäntöä. Nyt tämä kokeilu on siirtymässä Kuusjoelle. Kyseessä on mukamas hoitajia kannustava hoitomuoto, joka osoittaa piittaamattomuutta työssä jaksamisesta sekä lastemme turvallisuudesta.
Laissa on määritelty kuinka monta lasta saa olla yhdellä vastuullisella hoitajalla kerrallaan. Yli kolmevuotiaissa se on 7lasta, alle kolmevuotiaissa se on 5lasta ja alle vuoden ikäisen kanssa saa olla yksi yli kolmevuotias.
Nyt meneillään olevassa kokeilussa on tarkoitus, että kun kahdella hoitajalla on normaalisti 15lasta hoidettavana, voi heille jatkossa antaa sijaishoitoon lapsia, ilman lisä hoitoapua. Näin kaupunki säästää hoitajien palkkaus kustannuksissa ja säästetty raha voidaan käyttää ”hoitajien hyväksi”.
Missä kohtaa en pysy mukana, enkä ymmärrä Salon kaupungin tavoitetta ylirasittaa hoitajia ja suurentaa kohtuuttomasti ja lain vastaisesti lapsi ryhmien kokoa. Hoitajilla on usein hoidettavanaan yksin 9lasta. Sairaslomille ei aina saada sijaista ja ryhmät ovat aivan liian suuria jo lain mukaankin. Entäs sitten turvallisuus? Yhden aikuisen silmät eivät voi katsoa yhdeksään suuntaan yhtä aikaa. Tällaiset asiat vaikuttavat työssä jaksamiseen! On varmaa että näin saamme sairaslomien määrää lisättyä, koska työ on raskasta, stressi ja vastuu lisääntyvät. Näin säästetyillä rahoilla on siis tarkoitus ostaa hoitopaikalle jotain tarpeellista?! Kaupungin kuuluu joka tapauksessa hankkia tarvittavat tarvikkeet päivän askareisiin, joten on täysin käsittämätöntä repiä se raha työntekijöiden selkänahasta.
Nyt kun puhutaan työurien pidentämisestä ja kaikesta työssä jaksamisessa, niin mitäs jos puhuttaisiin isojen työnantajien työpaikka kiusaamisesta. Mitä jos pidettäisiin huolta niistä jotka ovat meillä töissä, jotta he jaksavat tulla jatkossakin katsomaan ja hoitamaan välillä villiintyneitä lapsia päivästä toiseen.
Kirjoituksesi kannattaisi poistaa, niin paljon virheitä siinä on.
VastaaPoistaEnsin olis sannasen kannattanut tutkia, ennen kuin hutkii!!
VastaaPoistaEhkä asiaa olisi valaissut vaikkapa soitto kyseiseen päiväkotiin. Entäpä miten siellä päiväkodissa missä sinun lapsesi käy, oisko samaa mallia kokeiltu? Jos nyt jo oikeasti tiedät mistä kyse.
Mitä tiedät asiasta kun sinusta siinä on NIIN paljon virheitä?! Kuitenkaan et niitä jaa muille?!
VastaaPoistaKyseinen hoitopaikka Kuusjoella ei asiaa osannut tuon paremmin selittää, eli missä vika? Perniönseudunlehti sai vastauksensa tupurin päiväkodilta.
Siv Ilola kirjoittaa...
Kyseessä on Salossa meneillään oleva budjetoinnin matematiikkaan liittyvä hanke.
Kannustavuus jonka mainitsen, liittyy siihen, että työntekijöiden taloustietämys ja vaikutusmahdollisuudet lisääntyvät.
Turvallisuudesta yhtään tinkimättä ja laissa säädettyjä lasten ja kasvatusvastuullisen henkilökunnan suhdelukuja ylittämättä, saadaan aikaan säästöjä seuraamalla entistä tarkemmin ja reaaliaikaisesti oikeita läsnäolotilastoja ja laskemalla tarkkaan kulloinenkin todellinen sijaistarve.
TÄSSÄ hieman takaisin:
Varhaiskasvatusyksikön johtaja Siv Ilola kertoo vastineessaan paljon hyvää ja kaunista päivähoidosta, sen uudelleen organisoinnista yms. Suunnitelmien ja todellisuuden ero on monesti asia, jota ei haluta nähdä.
Lapsia on hoitajilla hetkellisesti (0,5-2tuntia)kuitenkin yli lakisääteisen määrän, aamuisin ja iltapäivisin(ei kuitenkaan joka päiväistä). Uskoakseni lain määräämä maksimi lapsiluku/hoitaja tarkoittaa päivän jokaista hetkeä, eikä sitä että jossain vaiheessa päivää laissa oleva määrä toteutuu!
Jos jotain sattuu, niin ketään ei lohduta tieto siitä, että tuntia ennen tai jälkeen olisi hoitajia ollut riittävästi.
Hoitajien jaksamista ei myöskään helpota kikkailu tällaisella asialla! Oman työn arvioiminen, järkevämpien ja kustannustehokkaampien työtapojen kehittäminen ovat hyviä asioita, jotka parantavat työviihtyvyyttä ja työn mielekkyyttä, mutta se ei saa johtaa tilanteisiin, joissa työtaakka kasvaa ja lainmukaiset oikeudet ja vastuut ylittyvät. Kun jotain sattuu, jokainen työntekijä tietää kuitenkin kehen syyttävä sormi osoittaa.
Lasteni päiväkodissa ei toistaiseksi ole tuota kokeilua, mutta tulossa on. Minusta tuollaisten asioiden kokeiluista voisi informoida lasten vanhempia, ettei tarvitse "salaa" kuulla hoitajilta, jotka ehkä hieman ylireagoiden kertovat asiaa eteenpäin. Nyt täytyy kuitenkin muistaa se että asiasta ovat siis kertoneet hoitajat eli ne jotka ovat huolissaan jaksamisestaan! 9lasta 3-6vuotiaita, iltapäivisin pukemista ulos, saattaa olla, että joukossa on vain muutama kun osaa laittaa vaatteet itse, mutta viitsivätkö he?!
Kyllä minä nostan hattua poikieni hoitajille, tiedän että he eivät ole helpoimmasta päästä, tosin hoitajat sanovat aina, että ei pojat mitään tee, mutta ihan kaikkea minä en usko!
Ihan ohi aiheesta periaatteessa, voin kertoa sen mitä omilla silmillä olen todennut ja toisten lapsia joiduin komentamaan, Perniössä eräässä hoitopaikassa. Lapset tulivat portista ja aidan yli kiiveten juoksentelemaan pitkin parkkipaikkaa, eikä ketään hoitajaa ollut näköpiirissäkään! Tämä on sitten sitä säästöä?!
Ei ole hoitajan vika jos ei ehdi joka paikkaan, mutta vanhemmat vaativat, että päivähoito on turvallinen paikka ja jokainen äiti ja isä tahtovat luottaa hoitopaikaan sen ajan mitä kukin on töissään.