sunnuntai, 10. huhtikuuta 2011

Aselaki uusiksi eduskunnassa!!!

Jokelan ja Kauhajoen järkyttävien ampumatapausten jälkeen hallitus rupesi kiireellä valmistelemaan uutta aselakia!
Kaikki alan jörjestöt, sekä asekauppiaiden liitto, olivat valmiita auttamaan hallitusta ja virkamiehiä kiristämään lakia niin, että siitä olisi tullut toimiva, järkevä ja siinä olisi huomioitu niin harrastajat kuin tiukennuksen tarpeet.

Vaikka alan paras tietous on metsästäjillä, ampujilla, reserviläisillä, keräilijöillä, asesepillä ja kauppiailla, ei yhteistyiö toiminut alkuunkaan. Heidän ehdotuksia ei huomioitu.

Laki on epäoikeudenmukainen, se hankaloittaa rehellisten harrastajien mahdollisuuksia saada lupia. Se aiheuttaa katkeruutta, koska se mahdollistaa sen, että harrastajia kohdellaan huonommin ja asenteellisemmin.

Tilastoista selviää etteivät aselupien omaavat ole ongelma suomalaiselle yhteiskunnalle, eivätkä he syyllisty yhtä usein rikoksiin kuin se väestönosa, jolla lupia ei ole. Päinvastoin! Ylitiukat aselait lisäävät rikollisuutta ja pimeiden aseiden määrää markkinoilla.

Suomessa tapetaan noin 130-150 ihmistä vuosittain, joita noin 20-25% ampuma-aseilla, Näistä suurin osa on luvattomilla aseilla. Perussuomalaiset olivat ainoa puolue joka puolueena ilmoitti, ettei laki ole hyvä eikä toimiva. Aselaki koskettaa noin 700 000 suomalaista ja täytyy muistuttaa että seuraavalle hallituskaudelle kuuluu jo myönnetyt aseluvat.

En sano, että olisi huono asia kysellä lääkäriltä mielipiteitä luvista, mutta sitä en käsitä että seuroilla pitäisi olla nyt yhtäkkiä näyttää koulutettu kouluttaja, jollaisten määritystä siitä, millaisen koulutuksen heidän tulisi osata ei ole tehty. Hallitus kun pitkittää näiden määritysten antamista, ei kukaan saa sillä aikaa lupia.

On siis täysin ymmärrettävää, että vaadimme aselain uudelleen käsittelyä.

3 kommenttia:

  1. Tässä kirjoituksessa on vain todella pieni osa siitä mikä uudessa aselaissa mättää.

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä!

    Vuoden 2011 eduskuntavaalien suurvoittaja Perussuomalaiset jätettiin hallituksen ulkopuolelle ulkopoliittisista syistä, ainakin Ruotsin sekä kansainvälisten sijoittajien painostuksesta. EU:n euron tukemiseksi tekemät tukipaketit ovat malliesimerkki, miten suursijoittajat voivat kansoilta ryöstää satumaisia summia.

    http://lyyxem.freehostia.com/euroopan-neuvosto.htm

    1918 etnisistä puhdistuksista:
    http://suomenmaa.bravehost.com/1918.htm

    Ruotsalaissotilaat syyllistyivät Suomessa suomalaisten naisten ja tyttöjen joukkoraiskauksiin. Lahdessa sotilaat raiskasivat metsässä 150 naista ja tyttöä, iältään 14-25-vuotiaita. Lopuksi naiset ammuttiin. Asialla oli August Ehrensvärdin johtama saaristolaisten vapaaehtoisjoukko.

    VastaaPoista
  3. Saamme todistaa tällä hetkellä syntyvän hallituksen myötä, että vain yksi puolue tuntuisi olevan vaalikampanjan sanojensa takana!

    Perussuomalaiset olisivat pettäneet äänestäjät mikäli olisimme menneet hallitukseen. Samat vanhat jatkavat hallituksessa äänestäjistä välittämättä!

    VastaaPoista